Matkakertomukset » Kouvolan Matkatoimisto


Pyöräretkellä Berliinissä

Markus Lehtinen


Berliini on mukava ja monipuolinen matkakohde, jossa voi käydä vaikka kuinka monta kertaa – ja silti löytää joka kerta jotain uutta tekemistä! Jos tuntuu, että kaikki on jo nähty ja koettu, oletko jo kokeillut pyöräilyä Berliinissä?

Erilaiset opastetut polkupyöräretket ja polkupyörin tehtävät kaupunkikierrokset tarjoavat mukavaa ajanvietettä. Retkille osallistuminen ei edellytä saksan kielen taitoa, sillä useat retket ovat englanniksi opastettuja. Esimerkiksi noin 5 tuntia kestävä Evening Food Tour –pyöräretki on oikein mukava tapa viettää ilta Berliinissä.

Englanninkielinen retki lähtee alkuillasta Alexanderplatzilta, aivan Fat Tire Bike Toursin toimistolta, aivan Berliinin TV-tornin juurelta. Berliinissä maasto on tasaista, joten retkelle osallistuakseen ei tarvitse olla mikään huippukuntoinen pyöräilijä. Toki muun liikenteen määrä on Berliinissä hieman eri luokkaa ja autoja huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Kouvolassa, mutta retkillä pyritään mahdollisuuksien mukaan kulkemaan hiljaisempia katuja pitkin.

Evening Food Tourilla käydään katsomassa nähtävyyksiä ja matkan varrella poiketaan muutamissa eri paikoissa syömässä. Ruokapaikkojen määrä hieman vaihtelee, samoin kuin se, missä ravintoloissa pysähdykset ovat. Yleensä paikkoja on 3-4: esimerkiksi alkuruoka yhdessä paikassa, pääruoka toisessa ja jälkiruoka kolmannessa paikassa.

Esimerkiksi toukokuussa 2015 käydessäni tällä retkellä, alkuruoalle poikettiin libanonilaiseen ravintolaan, jossa maisteltiin erilaisia libanonilaisia alkupaloja. Pääruoalle pyöräiltiin saksalaiseen ravintolaan, jossa samaan tapaan tarjoiltiin makupaloja erilaisista saksalaisista ruoista. Kierroksen lopuksi kävimme kahvilla ja kakulla viihtyisässä kahvilassa. Kakkukahvien jälkeen poljettiin takaisin Alexanderplatzille. Siitä on kätevä palata takaisin hotellille myöhään illallakin, sillä viereiseltä Alexanderplatzin asemalta on hyvät yhteydet lähijunilla, metrolla tai busseilla eri puolille kaupunkia.

Evening Food Tour sopii erinomaisesti myös yksin matkustaville, sillä yhteisillä ruokahetkillä muista retkeläisistä saa halutessaan juttuseuraa ja pääsee vaihtamaan matkakokemuksia ja –vinkkejä, eikä tarvitse miettiä, minne menisi syömään. 

Ruokaretken lisäksi tarjolla on esimerkiksi Potsdamin retki, Berliinin muuri –retki ja kaupunkikierroksia.


© 2024 | Kouvolan Matkatoimisto Oy